Palaa listaukseen

Lapin Sote-Savotta -hanke on päättynyt. Hankkeen tuloksina mm. verkoston osaamisen ja muutoksen havainnointi- ja toimintakyvyn muuttuminen positiiviseen suuntaan.

Lapin Sote-Savotta -hanke on päättynyt 31.8.2017. Hankkeen keskeisiksi ylätason tuloksiksi on nostettu seuraavat asiat:

  1. Hanke on toiminut verkostomaisella toimintatavalla ja verkoston osaamisen ja muutoksen havainnointi- ja toimintakyky on muuttunut selkeästi positiiviseen suuntaan.
  2. Teetetyt asiantuntijaselvitykset ovat tukeneet työryhmien työskentelyä ja tuottaneet hyötyä nyt ja monella tavalla myös tulevaisuudessa.
  3. Hankkeen toiminnoissa on ollut mukana satoja ihmisiä eri tavoin. Olemme onnistuneet osallistamaan ja tiedottamaan hankkeessa ja sen ympärillä tapahtuvista asioista ja ilmiöistä erilaisissa tilaisuuksissa ja tapaamisissa, joita on ollut arviolta kolminumeroinen määrä.
  4. Lapin Sote-Savotta –hanke osaamiskeskustyyppisenä ”sateenvarjo-hankkeena” mahdollisti Koko Lapin Sote –hankkeen poliittisine foorumeineen ja työryhmineen sekä kuntien välisen luottamusprosessin.
  5. Hankkeen tuotokset ja kertynyt osaaminen toivat tukea myös maakunnan edunvalvonnalle kansallisella tasolla.

Lisää Sote-Savotan tuloksista voit lukea oheisesta linkistä: Lapin Sote-Savotan tuloksia